Tarinamme

Idearikas ja iloinen partneri kiinteistöjen ylläpitoon ja ongelmien ratkaisuun

Kelvitec Oy on muodostunut unelmasta muuttaa kiinteistöjen ylläpito ja käyttö asiakkaita palvelevaksi kokonaisuudeksi. Työtä varten tarvittiin työpaikka, jossa saa murtaa kaikkia totuttuja toimintatapoja ja tarjota asiakkaille sen mitä he oikeasti tarvitsevat. Kelvitec syntyi Varipro Kiinteistöpalvelut Oy:n ja Eristys Kelvin Oy:n yhdistymisestä.

Aloitus

Alkuperäisen Varipro Kiinteistöpalvelut Oy:n perusti kaksi kiinteistöalan tekijää. Alun innossa palvelukokonaisuus muodostui paloturvallisuuden ja kiinteistötekniikan palveluista. Yrityksen alkutaipaleen haasteet kohdistui markkinoihin joissa yrityksen nimeä ei vielä tunnettu. Vajaan kahden vuoden toiminnan jälkeen avautui mahdollisuus kasvaa liiketoimintakaupan kautta Eristys Kelvin Oy:n kanssa. Kaupan toteuduttua nimeksi muodostui lyhyt ja ytimekäs Kelvitec Oy.

Kelvitecin nimi syntyi 31 vuotta Kuopion seudulla toimineen yrityksen Eristys Kelvin Oy:n jatkoksi. Kelvitec nimeä on johdettu Kelvin lämpötila mittayksikön ja nimessa oleva ”lvi” kirjainyhdistelmän kautta, tec-loppu liittyy modernin teknologian mukaan tuloon yrityskaupassa. Eristäminen, asentaminen, säätäminen ja mittaaminen nykyaikaisilla menetelmillä ovat kiinteistöissä jatkuvasti tarpeen. Tekniikka on läsnä myös raportoinnissa ja toiminnanohjauksessa.

Toiminta

Tällä hetkellä Kelvitecin yhteisössä työskentelee 6 vakituista ja useita määräajaksi palkattuja työntekijöitä, insinöörejä, teknikkoja, eristyspeltiseppiä, LVI-asentajia, maalareita. Kuopion ympäristön lisäksi palvelemme asiakkaitamme mm. Joensuussa, Iisalmessa, Varkaudessa ja Pieksämäellä, niin ja Pielaveden ympäristöön, jossa meidän etätyökonttori sijaitsee.

Eristyspalveluiden osalta olemme erittäin vahva toimija Kuopion ympäristössä ja muiden palveluiden osalta olemme saaneet näkyvyyttä ja asiakkuuksia tavoitteidemme mukaisesti.

Palvelutuotantomme avulla tavoitteena on saada asiakkaillemme mahdollisuus keskittyä omaan ydinosaamiseen ja –tehtäväänsä, ”huoli pois”-periaatteella. Alkuajan palveluiden ja yrityskaupan kautta tulleiden palveluiden järkeistäminen ja tiivistäminen toi tuotantoon ryhdikkyyttä ja lisää tehoa päällekkäisyyksiä ja kannattamattomia palveluita poistamalla. Samalla lanseerattiin asiantuntijapalveluille Kiinteistövarikko-palvelukonsepti. Kiinteistövarikko-palvelun kautta saa mm. tekninen isännöinnin ja rakennuttamisen palveluita. Asiantuntijapalvelut ovat myös selkeämmin erotettavissa asennus ja urakointitoiminnasta.

Kelvitecissä jatkuvuus ja kannattavuus ovat läsnä kaikessa tekemisessä. Panostamme laatuun ja toimiviin palveluratkaisuihin, työtyytyväisyyteen ja yhteiskuntavastuuseen.

Kelvitecin omistajalla, työntekijöillä ja kumppaneilla on vahva tahto kehittää kiinteistöalan palveluita yhteistyössä asiakkaan kanssa. Olemme erilainen ja uudenlainen yhteistyökumppani alan toimintaan. Kaikkea ei osata tai pystytä tuottamaan itse ja siihen meillä on tarjota vastuulliset ja luotettavat kumppanit. Jatkuvasti kehittyvä verkostomme auttaa asiakkaitamme koko ajan paremmin, laajemmin ja nopeammin.

Tulevaisuus

Uskomme siihen, että tulevaisuudessa asiakastamme kiinnostavat enemmän joustavat kokonaispalvelut kuin halvin hinta. Asiakkaamme hyötyy, kun voi yhden toimijan kautta saada juuri sen palvelukokonaisuuden kuin tarvitsee ja myös kerta-asiakkaalla on mahdollista saada alueen parasta palvelua kilpailukykyisesti paketoituna.

Asiakkaalle, työntekijöille ja muille sidosryhmille Kelvitec ja kumppanuusverkosto tarjoaa ammatillista tukea ja apua resursointiin, jonka avulla voimme hallita asiakkaan ja Kelvitecin riskiä. Oikealla asenteella riittävällä resurssilla ja moderneilla järjestelmillä Kelvitec on paras kumppani ja paras työpaikka.

Ole sinäkin paras, liity meidän jengiin ja lähde muokkaamaan yhteistä tulevaisuuden menestystarinaa.

Mikko Rissanen

Mikko Rissanen